Hyvinvoinnin tilat

View Original

Osallistujalähtöinen yhteistyö

Lopputuloksena syntyy toimintaa, joka todella kiinnostaa sekä hedelmällistä yhteistyötä, joka on aidosti ihmislähtöistä. Tapaamiseen osallistuvat ihmiset kokevat itsensä tärkeiksi ja nähdyiksi ja heidän tarpeensa, toiveensa ja ajatuksensa otetaan huomioon.

Tarvitset:

  • Yhteistyökumppani, jonka kanssa jaetaan arvopohja ja joka voisi hyötyä yhteistyöstä

  • Yhteistyökumppanin osallistujat, jotka voisivat hyötyä toiminnasta

  • Tila, jossa tavata ja keskustella, sekä järjestää toimintaa tulevaisuudessa

  • Ideoita, ehdotuksia ja avointa mieltä

Tee näin

  1. Aloitetaan lämmittelemällä yhteistyön mahdollisuutta. Millaisen tahon kanssa halutaan toimia?

  2. Miten toimijan kohderyhmä voisi hyötyä Hyvinvoinnin tilan toiminnoista tai olisiko mahdollista rakentaa uudenlaisia sisältöjä?

  3. Sovitaan tapaaminen, johon kutsutaan sekä taho, että sen kohderyhmää.

  4. Suunnitellaan tapaaminen niin, että kohderyhmä on samalla viivalla tahon toimijoiden kanssa. Esim. aamiainen, lounaspalaveri jne.

  5. Tapaamisessa kaikki vieraat kohdataan samalla tavalla. Puhu kaikille ihmisille samalla tavalla ja ota heidän näkemuksensä huomioon samoin.

  6. Selvitä, millaista toiminnan pitäisi olla, jotta kohderyhmä olisi kiinnostunut osallistumaan. Voisitteko rakentaa toimintaa yhdessä uuden kumppanin kanssa? Onko se tapahtumia, kursseja, työharjoitteluja tai muuta vastaavaa?

  7. Sovi jatkosta. Millaisella aikataululla uusia ideoita voisi viedä käytäntöön? Olisiko kohderyhmän edustajat mukana järjestelyissä? Miten uusia ideoita voisi viedä eteenpäin kokeilukulttuurin keinoin?

Resepti kokeiltu ja hyväksi todettu Annalan huvilassa.

Teksti: Roosa Lindholm, Hyötykasviyhdistys