Hyvinvoinnin tilat

View Original

Oman elävän perinnön aikajana

Elävä perintö on läsnä jokaisen ihmisen arjessa. Vietämme joulua ja monia muita vuotuisia juhlia, syömme karjalanpiirakoita tai mustikkakukkoa, luemme iltasatuja ja leikimme polttopalloa, tervapataa sekä kirkonrottaa. Elävä kulttuuriperintö voi olla esimerkiksi suullista perinnettä, musiikkia ja tanssia, käsityötaitoja, erilaisia juhlamenoja tai luontoon liittyvää tietotaitoa. Elävä perintö siirtyy monimuotoisena sukupolvelta toiselle. Se voi omaksua piirteitä niin naapurikylästä kuin maailman toiselta puoleltakin. Omaan perintöön kiinnittyminen luo jatkuvuudentunnetta ja auttaa kiinnittymään yhteisöön sosiaalisesta etäisyydestä huolimatta.

Elävää perintöä voidaan tarkastella historiallisen hetken kuvastajana menneisyydessä, elävänä perintönä tässä hetkessä ja ilmiönä, joka muuttuu kulttuurin muuntumisen myötä tulevaisuudessa. Elävän perinnön aikajana voi auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään laajempiakin yhteiskunnallisia muutoksia sekä tutustumaan syvällisemmin itselle tärkeisiin perinteisiin.

 

Valitse ensin jokin perinne

Lataa kuva täältä!

Voitte valita yhdessä jonkin lapselle ja perheen nuorille tai teille kaikille tärkeän perinteen, joka tulee mieleenne. Voit myös kurkata, mitä perinteitä löytyy Elävän perinnön wikiluettelosta tai Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloista ja valita sieltä jonkin tutun tai muutoin kiinnostavan perinteen, johon voitte tutustua tekstien, kuvien ja videoiden kautta.

Kun olette valinneet perinteen, voitte alkaa hahmotella sen kehitystä oheista aikajanaa apuna käyttäen. Jos teillä on tulostin, voitte tulostaa aikajanapohjan ja kirjoittaa ajatuksianne suoraan siihen. Voitte myös askarrella ja koristella mallia mukaillen oman aikajanapohjan.

Tehtävässä ei ole oikeita tai vääriä vastauksia, vaan kyse on juuri teidän näkemyksistänne ja kokemuksistanne, sillä jokainen on oman perinteensä paras asiantuntija! Siispä:

 

1. NYKYISYYS: Pohtikaa, miten valitsemanne perinne elää tänä päivänä. Mitä esineitä ja paikkoja tai taitoja perinteeseen liittyy? Ketkä perinnettä harjoittavat? Entäpä missä perinnettä harjoitetaan? Kenelle perinne on tärkeä ja miksi?

2. MENNEISYYS: Mistä perinne juontaa juurensa? Mitkä asiat ovat olleet aikaisemmin tärkeä osa perinnettä? Mihin merkitykset ovat liittyneet, ja kenelle perinne on ollut tärkeä? Ketkä perinnettä ovat harjoittaneet? Aikuinen voi myös kertoa ja opettaa lapsille sekä perheen nuorille perinteestä omien kokemustensa tai perimätiedon pohjalta. Voitte myös kurkata, mitä elävän perinnön wikiluettelossa ja Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloissa tai muualla internetissä perinteestänne sanotaan.

3. TULEVAISUUS: Päästäkää mielikuvituksenne valloilleen! Millainen valitsemanne perinne voisi olla tulevaisuudessa? Mitä tärkeitä taitoja, esineitä ja paikkoja siihen silloin liittyy? Mitä uusia haasteita perinne kohtaa, kun ihmiset ovat enemmän teknologian varassa? Vaatiiko perinteen harjoittaminen tapaamista ja kokoontumista, vai harjoitetaanko sitä tulevaisuudessa etänä? Miten ilmastonmuutos voi vaikuttaa perinteeseen? Ketkä perinnettä harjoittavat 100 vuoden päästä ja kenelle se on silloin tärkeä?

Kirjatkaa ajatuksenne aikajanalle.

Hienoa! Nyt olette tehneet ihka oman perinnön aikajananne. Seuraavassa vaiheessa voitte pohtia, mikä kaikki onkaan muuttunut menneisyydestä nykypäivään tultaessa, ja mitkä piirteet taas ovat säilyneet perinteessä ja sen harjoittamisessa. Kirjatkaa päätelmänne ylös aikajanalle:

4.  PYSYVYYS: Mitkä asiat perinteessä ovat pysyneet samanlaisina? Onko pysyvyys ollut mielestänne hyväksi? 

5. MUUTOS: Mitkä asiat ovat muuttuneet? Onko jokin muuttunut nyt erityisesti viime aikoina? Miltä muutos on tuntunut? Jatkuuko muutos vielä poikkeusajan jälkeenkin?

Pian alkaa olla valmista! Mikäli jotain lisättävää pulpahtaa mieleenne vielä lopuksi tai jälkikäteenkin, voitte täydentää aikajanaa milloin vain. Aikajana on myös hauska kaivaa esiin vuosien päästä ja katsoa, miten perinne on vuosien varrella muuttunut ja miten hyvin sille ennustamanne tulevaisuudennäkymät pitivät paikkaansa!


Innostuitko?